YKSITYISTUNTEJA VOIDAAN NYKYTEKNIIKALLA TOTEUTTAA MYÖS ETÄYHTEYDELLÄ, joten asuinpaikkakaan ei enää ole esteenä sille, että omistaja saa itselleen ja koiralle tehokasta apua ja tuloksia tuottavaa ohjeistusta erityisesti ongelmatilanteisiin! Ota yhteyttä siis vaikket Tampereen lähistöllä asuisikaan, tätä mahdollisuutta ovat omistajat hyödyntäneet tosi paljon jo vuoden 2020 aikana, ja hyvin onnistunein tuloksin.

Yksityistunteja lähitapaamisiin voi tilata niin tottelevaisuuskoulutukseen kuin muihinkin koulutuksiin, erityisen hyvin ne soveltuvat ongelmakoulutustyyppiseen opastukseen. Yksityistunneista on erityistä hyötyä niiden yksilöllisyyden vuoksi, tunnin ohjelma voidaan muokata jokaisen omistajan tarpeisiin sellaiseksi kuin halutaan, ja tunteja voidaan tarvittaessa järjestää myös kotikäynteinä.

Tämä vaihtoehto soveltuu esimerkiksi niille, jotka syystä tai toisesta eivät voi osallistua ryhmäkoulutuksiin. Työajat voivat olla niin hankalia, että ryhmäkoulutusten ajankodat eivät yksinkertaisesti sovellu. Tai omistajalla voi olla jokin vamma tai vaikeus, joka hankaloittaa ryhmässä tekemistä ja suoriutumista. Koira saattaa olla liian herkkä toisten koirien suhteen, jotta sillä olisi mukava olla ryhmätilanteessa. Taikka omistaja vain yksinkertaisesti haluaa kouluttajalta huomattavasti yksilöllisempiä ohjeita kuin mitä ryhmätilanteessa on mahdollista. On monia erilaisia tilanteita, joissa on mukavampi käyttää yksityistuntivaihtoehtoa.

Yksityistuntien ajankohtia voidaan sopia hyvin vapaasti omistajan aikatalulujen mukaan. Myös tapaamispaikka voidaan sopia yksilöllisesti esim. koulutuspaikkaan taikka omistajan luokse  (ns. kotikäynti). Tunnin sisältö on vapaasti muokattavissa omistajan tarpeiden mukaan, toisin kuin ryhmäkoulutuksissa, joissa taas on tietty kurssiohjelma, jota pääosin tunnilla seurataan. Omistaja voi vapaasti valita käsiteltäväksi juuri niitä aiheita, joissa hän kokee tarvitsevansa lisää opastusta tai koiralle harjoitusta.

Tämä on soveltuvin vaihtoehto myös tilanteissa, jossa perheeseen on hankittu pentu, ja koetaan hieman haastavaksi sen alkuopetus, esim. pentu puree hieman liikaa omistajien mielestä tai villiintyy liikaa tai toisaalta se voi myös olla liian arka, ja halutaan saada opastusta pennun rohkaisemiseen (koska pelkääville koirille herkästi kehittyy myös rähinäongelmaa myöhemmin). Vaikka pikkupennuille järjestetään myös vauvaryhmää, jossa tulee osittain näitäkin asioita käsittelyyn, niin joskus omistaja tuntee tarvitsevansa enemmän tai yksityiskohtaisempaa tukea pennun käsittelyyn ja oikeanlaiseen ohjaukseen. Pennun kanssa voi sitten halutessaan tulla lisäksi myös vauvaryhmään saamaan sitä tärkeää sosiaalistamisharjoitusta.

Niin yksityistuntivaihtoehdosta kuin ongelmakoirien yksilöterapiastakin voit kysyä lisätietoja soittamalla tai sähköpostitse. Voit myös laittaa tietoja yläpalkissa sijaitsevan Yhteystiedot-sivun palautelomakkeella, ja voidaan sopia jokin puhelinaika, ja keskustella ensin tarkemmin tarvittavasta ohjauksesta ja siitä mikä vaihtoehto kulloiseenkin tilanteeseen olisi paras.