Asiantunteva, laadukas ja ystävällinen koirakoulu Tampereella.

Koirakoulu Pikkuhukka toimii Tampereella. Koirakoulu on perustettu jo 1993, joten se on yksi Suomen vanhimmista ja pisimpään toimineista yksityisistä koirakouluista. Asiantuntemus on siis vahva ja panostamme erityisesti koulutuksen korkeaan laatuun. Asiakkaita on käynyt eri puolilta Suomea, ja näiden vuosien aikana on avustettu kymmeniä tuhansia omistajia ja heidän koiriaan monenlaisissa asioissa, niin suurissa kuin pienissäkin.

Pikkuhukasta saat sekä tavallista arkitottelevaisuuskoulutuksen opetusta esim. ryhmäkoulutuksena että yksilöterapiaa ongelmakoiralle. Lisäksi toiminta kattaa muitakin koulutuksia, kuten vauvaryhmät pikkupennuille, arkitottelevaisuus- ja toko-kurssit, jälkikurssi, temppukurssi, ohituskurssit. Ohjelmassa on myös näyttelykoulutusta, naksutinkoulutusta, rally-tokoa ym.

Voit myös pyytää kouluttajaa pitämään luentoa esim. koirayhdistyksen vuosikokoukseen tai kesäpäiville. Taikka voit koota oman porukan ja pyytää luentoa, esim. moni kasvattaja järjestää omille kasvateilleen yhteistapaamisia, joissa voi olla sekä luentoa että koulutusta. Aiheita on laidasta laitaan ja luento tai koulutus voidaan laatia täysin omien toiveiden ja tarpeiden mukaan.

Verkkokauppamme tarvikkeisiin toimii tilausperiaatteella, eli voit laittaa tilauksen esim. tavallisella sähköpostilla (kongit, lautapelit, pyramidit ym.), ja tuotteet voi noutaa tai ne on myös mahdollista lähettää postitse.

Kaikista yllä mainituista koulutuksista ja monesta muusta asiasta, saat näiltä sivuilta tarkempaa tietoa yläpalkissa olevien linkkien kautta. Tervetuloa tutkimaan sivujamme.

AUTAMME MIELELLÄMME KAIKISSA KOIRAAN LIITTYVISSÄ ASIOISSA, JOTEN ÄLÄ EPÄRÖI OTTAA YHTEYTTÄ.