Koiran paukkuarkuus – koira pelkää ääniä
Koira ja paukkeet
Monilla koirilla on erittäin vaikeaa kestää voimakkaita ääniä, esim. ilotulituksen ääniä tai ukonilman jytinöitä . Mitä omistaja voisi tehdä helpottaakseen koiran oloa, jos sille on ns. paukkuherkkyys päässyt jossain vaiheessa elämäänsä syntymään, ja mitä pennun tai nuoren koiran omistajat voisivat tehdä ehkäistäkseen sitä, ettei koirasta tulisi herkästi paukkuihin reagoiva?
Useimmiten tämä hankaluus saa alkunsa jo pentuna, kun pentu kuulee ensimmäiset pamahdusta muistuttavat äänet. Monille pennuille tämä ensikokemus tapahtuu juuri joko itsenäisyyspäivänä tai uutena vuonna ilotulituksessa, tai sitten metsästyskäyttöön opetettaville koirille ensikokemus voi tulla metsäreissulla. Tämän tyyppisen paukkupelon syntymiseen on kuitenkin omistajan toiminnalla vaikutusta.
Omistajan olisi hyvä etukäteen valmistella pentua tällaiseen tapahtumaan, niin että koira kuulisi ensin hiukan hiljaisemmalla volyymillä tulevia ääniä, ja vähitellen kokeiltaisiin kovemmilla ja kovemmilla äänillä, ennen oikeita paukahduksia. Näin omistajakin saisi selville, mikäli koiralla näyttäisi olevan taipumusta reagoida turhan voimakkaasti ääniin, ja osaisi heti alkaa harjoitella äänien sietämistä ennen kuin ensimmäinen tositilanne tulee koiran eteen. Jo osittain niillä asioilla, mitä kasvattajan luona pentu ”oppii” äänistä, on myös vaikutusta. Mikäli emo reagoi voimakkaasti ääniin, pennut saattavat reagoida samalla tavoin kun näkevät emonsa tekevän. Taipumusta paukkuarkuuteen (vaikkei paukkuarkuutta sellaisenaan) pidetään myös ainakin osittain perinnöllisenä, joten voimakkaasti ääniin reagoivaa koiraa ei ehkä olisikaan suotavaa jatkojalostukseen käyttää. Tässä emon merkitys kuitenkin korostuu, sillä vaikka geeniosuus tulee molemmilta puolet ja puolet, niin emohan lisäksi viettää aikaa pentujen kanssa, ja samalla antaa pennuille esimerkkiä käyttäytymisestä ja asioihin suhtautumisesta, kun taas isä useimmiten on vain ”keikkatyöläinen” asuen varsinaisesti muualla.
Lisäksi jo pikkupentuvaiheessa on merkitystä sillä, missä pentuja ylipäätään pidetään: mikäli pennut ovat jossakin navetan perällä karsinassa, eivätkä näin ollen opi kuulemaan pennusta lähtien esim. kodin ääniä, voi tällainen pentu pelästyä voimakkaasti vaikkapa siitä, kun uudessa kodissa omistajan ruokaa tehdessä kattilankansi lipsahtaa hänen käsistään ja putoaa rämisten lattialle. Sitten aikaa myöten tämä pelko voimistuu ja laajenee kaikenlaisiin kolahduksiin ja pamahduksiin yhdistyväksi. Täytyy tietysti myös muistaa, että koiran korva on ihmisen korvaa ”herkempi” ja koira kuulee sellaisiakin äänialueita, mitä ihmisen korvalla ei kuulla ja korvissa saattaa jopa tuntua kipua äänten johdosta.
Kuten jo edellä mainittiin, pennun omistajan olisikin hyvä ”harjoitella” äänien kuuntelemista pennun kanssa, esim. tahallisesti aiheuttamalla ensin pieniä, paukahduksen ja kolahduksenomaisia ääniä ja koventaen siitä äänien voimakkuutta vähitellen, niin että sitten kun pentu ensimmäisen kerran kuulee todellisen pamauksen, se ei olekaan sen mielestä niin kovin ihmeellistä ja hätkähdyttävää. Alkuun voi kotona esim. kolistella astioita ja tuolia siirrellä hiukan voimakkaammin lattialla, samalla tarkkaillen sivusilmällä pennun reaktioita. Mikäli pentu näyttää aristelevan ääntä, omistaja voi esim. mennä kyykkyyn lattialle ja leikkiä pennun kanssa, ja samanaikaisesti joku toinen henkilö sitten aiheuttaa näitä ääniä. Näin pentu saa hauskoja kokemuksia samaan aikaan kun hiukan pelottavia ääniä kuuluu ja tämä auttaa sitä sietämään ääniä paremmin. Säälittely ja voivottelu tai rauhoittelu surkuttelevalla äänensävyllä sen sijaan ei ole hyväksi, vaan se päin vastoin lisää koiran pelkoa. Oleellista on myös, ettei omistaja itse muutoinkaan reagoi liikaa ääniin, vaan on kuin ei mitään olisikaan. Koira usein vilkaisee äänen kuullessaan omistajaan, tarkistaakseen reagoiko omistaja, kun omistaja sitten vain katselee muualle ja toimii kuin ei olisi ko. ääntä kuullutkaan koirakin rentoutuu. Jos paukkuarkuus on jo päässyt syntymään, silloin tästä toimintatavasta ei ole enää isommin hyötyä, vaan paukkuihin reagointia on ruvettava systemaattisesti poisherkistämään. Tämä taas on tehtävä sellaisena aikana, kun paukkeita ei normaalisti kuulu, jos aiotaan kunnolla onnistua siedättämisessä.
Kun alkuun on harjoiteltu näillä pikkuäänillä, äänten voimakkuutta voidaan vähitellen nostaa, mutta ei mielellään nopeassa tahdissa eikä jatkuvasti tehden, liian meluinen ympäristö aiheuttaa koiralle stressiä yhtä hyvin kuin ihmisellekin.
Useimmiten paukkuarkuudet ”luodaankin” siten, ettei koiraa mitenkään valmistella näihin voimakkaampiin ääniin, vaan se suoraan altistetaan niille. Ikävimmät tapaukset ovat niitä, kun koira on otettu mukaan ilotulitusta katselemaan pari-kolmekuukautisena, ja sitten koira on siellä pakokauhun saaneena rimpuillut itsensä irti ja sännännyt karkuun, ja löytynyt vapisevana jostain talon nurkalta myöhemmin. Näin voimakkaissa tapauksissa pelko yleensä jää hyvin syvälle kun se aiheutuu jo pikkupentuna, ja tällaista koiraa ei välttämättä enää voi edes harjoitteluin saada pelosta vapautumaan. Jos koiralle todella tällainen paniikkipelästyminen sitten pääsisi kuitenkin sattumaan, niin koiraa olisi hyvä käyttää eläinlääkärin tutkittavana, ja samalla koiralle voisi saada jotain rauhoittavaa, jotta saataisiin pelkoreaktio katkaistua hetkeksi ja sen pysyvät vaikutukset lievennettyä.
Ongelmana näissä esim. ilotulituksessa alkaneissa peloissa on lisäksi se, että koira vähitellen ”laajentaa” pelkoaan, eli alkaa pelätä kaikenlaisia paukkuja, esim. kun lapset pelaavat ulkona jääkiekkoa ja niissä lämäytellään mailalla voimakkaasti (jolloin kaikkien kiekkokaukaloiden kiertäminen kaukaa lenkillä voi olla hankalaa), tai auto ajaa maassa olevan kolahtavan viemärinkannen yli tai auton ovia paukutellaan kiinni, tai mattojen tamppausääni kuuluu jostakin kun ollaan lenkillä. Tällöin pelokas koira usein aivan paniikin vallassa alkaa vain kiskoa kotia kohti takaisin, ja koiraa on vaikea saada tekemään hätäänsäkään lenkillä, ja näin sitä täytyy sitten yrittää käyttää lenkillä vain aikaisin aamulla tai myöhään illalla kun näiden äänien todennäköisyys kuulua on pienempi. Tällaisen koiran kanssa kaupunkialueella (jossa kuuluu vähän väliä erilaisia paukahduksia mistä milloinkin) muodostuu usein koettelemukseksi myös omistajalle. Ja koiralle jatkuvan pelon vallassa eläminen voi aiheuttaa jopa fyysisen sairastumisen. Kesällä taas ukonilmat voivat olla näille koirille todella vaikeita kestää, jotkut koirat voivat paniikissa jopa yrittää kaivautua lattian tai oven läpi, jos omistaja sattuu olemaan töissä kun ukonilma alkaa.
Koiralle jo kehittyneitä pelkoja ääniä kohtaan voidaan – kuten mainittu – jonkin verran harjoitteluin myös lieventää, ja muitakin helpottavia toimenpiteitä voidaan tehdä, jotta paukkujen kuuntelu olisi koiralle siedettävämpää. Tämä kuitenkin on omistajalta todella paljon viitseliäisyyttä vaativaa, ja siihen monesta harjoittelu sitten ”kaatuukin”. Voimakkaissa peloissa koira myös stressaantuu (ja toisaalta myös koira, joka muista syistä saattaa olla stressaantunut, reagoi voimakkaammin kaikkiin asioihin, joten stressaantuneella koiralla myös pelkoon reagointi voimistuu). Mikäli koira on stressaantunut monesta eri syystä, olisi myös stressitekijöihin puututtava, jotta paukkuharjoittelu tuottaisi kunnollista tulosta. Stressitekijöitä on kuitenkin useita, ja niiden läpikäyminen tässä artikkelissa ei ole mahdollista.
Miten sitten voisi oloa helpottaa? Varsinaisia rauhoittavia valmisteita ei näihin pelkoihin yleensä herkästi suositella, mutta jos pelko on täyttä paniikkia, niin silloin myös nuo tehokkaammat aineet voivat olla paikallaan. Tällainen on esim. Clomicalm, joka on reseptivalmiste, eli sen käyttö vaatii eläinlääkäritarkastuksen ensin. Myös muita pelkotiloja helpottavia valmisteita on ns. käsikauppatavarana (= ei vaadi reseptiä) saavilla: Serene-UM, Zylkene, Calmex jne. Lisäapuna voi toimia myös ns. DAP-laite (Adaptil), joka on feromonieritin (= aine, jota koiraemo erittää pentujen aikana). Ihan viime vuosina on markkinoille tullut myös ns. Thunershirt, joka pienen paineen avulla antaa koiralle turvan tunnetta.
Koirahoitoloista voi myös kysellä esim. uudenvuoden tai itsenäisyyspäivän ajaksi hoitopaikkaa, mikäli löytää paikan, joka sijaitsee riittävän kaukana asutuksesta ja paukkujen äänistä, ja tiedetään etteivät hoitolan omistajat ja heidän lähinaapurinsa ainakaan aio uutta vuotta juhlistaa ilotulitusraketein. Tämä on syytä varmistaa ennen koiran viemistä hoitoon paukkeen ajaksi.
Mikäli taas ollaan kotosalla, ei ole hyväksi jättää koiraa yksin kotiin ja lähteä itse katselemaan rakettien välkettä, vaan on parempi olla itsekin sisällä, ja tietysti yrittää käyttäytyä itse mahdollisimman huolettomasti. Voi kokeilla ottaisiko koira ruokaa tai namuja, tai kokeilla kiinnostuisiko se esim. jostain leikistä. Mikäli pelko on voimakas, ei koiraa kylläkään kovin helposti saa näistä kiinnostumaan. Myös radio ja/tai tv kannattaa laittaa keskimääräistä suuremmalle äänenvoimakkuudelle musiikkikanavalle, sillä näin myös ulkoa suljettujenkin ikkunoiden läpi väkisinkin kuuluva paukkujen ääni hiukan vaimenee. Myös ikkunaverhot on syytä sulkea, jotta valonvälähdykset eivät näy ja pitää sisällä kattovalot päällä.
Iltalenkitys on syytä tehdä ajoissa ennen kello 18:aa, jolloin paukuttelu yleensä sallitaan alkavaksi, ja mikäli sitten koira ei aamuun asti kestä, viedään vasta todella myöhään uudelleen, kun on todennäköistä että paukuttelu on loppunut, eli yleensä yöllä 03-04 on aika varma aika käydä pikaisesti ulkona. Koira on pidettävä kytkettynä vaikka se vietäisiin vain omalle pihalle, koska paniikin mahdollisesti iskiessä koira pakenee ”täysillä”. Vapaana koiraa ei kannata ulkoiluttaa edes paria päivää ennen uutta vuotta tai pari päivää jälkeen, koska aina on niitä säännöistä piittaamattomia ihmisiä, jotka pamauttelevat rakettejaan jo etuajassa. Itse en veisi paukkuvarmaakaan koiraa pahimpaan räiskeeseen, sillä ei siitä koiralle mitään iloa yleensä ole samalla tavoin kuin ihmiselle, pitkitetty voimakkaille äänille altistuminen voi joskus ylittää näidenkin koirien sietokynnyksen.
Pelkäävää koiraa voi lisäksi myös opettaa pitämään korvatulppia, mutta tämän opetuksen pitää tapahtua jo ajoissa ennen oletettua paukuttelua, jotta koira antaisi korvatulppien olla paikoillaan, eikä ravistelisi niitä pois. Korvatulppia opetetaan helpoiten koira pitämään laittamalla ne aivan hetkeksi kerrallaan korviin, ja samalla kehutaan koiraa ja mielellään myös palkitaan makupaloin, ja vähitellen aikaa sitten vaan pidennetään. Harjoittelua kannattaa tehdä useita kertoja viikossa. Korvatulppia myydään apteekeissa, ja miksei ehkä tavallinen paksu pumpulitukkokin aja samaa asiaa osittain. On tietysti myös muistettava varoa, ettei työnnä tulppaa liian syvälle koiran korvaan, jotta sen saa sieltä myös pois helposti.
Äänien sietämisen harjoittelussa käytetään yleensä ns. poisherkistämismenetelmää, mikä tarkoitta sitä, että alkuun koira altistetaan juuri ja juuri kuultaville äänenvoimakkuuksille. Omistaja voi itsekin äänittää cd:lle sellaisia ääniä mitä tietää koiran pelkäävän: ukonilman jyrinöitä, ilotulitusrakettien pauketta, ääniä ampumaradalta, kattilankansien pauketta (kunhan ei tee tätä koiran kuullen). Näin äänien voimakkuutta voidaan säätää koiran sietokyvyn mukaan, toisin kuin ”oikeita” ääniä. Markkinoilla on myös ”Hui kauhistus” cd:tä, jossa näitä ääniä on valmiina. Tällaisessa harjoittelussa on kylläkin se ongelma, että sen onnistuminen edellyttäisi harjoittelua sellaisena kautena, jolloin koira ei mieluiten lainkaan altistuisi kovemmille äänille kuin mitä se harjoittelujen avulla siihen mennessä kestää. Harjoittelua ei siis voi enää alkaa kovin lähellä varsinaista uutta vuotta. Hyvää harjoitteluaikaa voi olla esim. syksyn loppukuukaudet tai alkukevät, silloin ei ilotulituksia ei välttämättä ole tiedossa ja ukonilmojen todennäköisyyskin on aika vähäinen (vaikka harmillisesti tietenkään kaikkia pamahdusääniä ei voikaan aina ennakoida). Koska harjoittelulle harvoin saadaan ihanteellisia harjoitteluolosuhteita, ei sen tuloksia tuottavuuskaan kaikille koirille ole riittävän hyvä.
Jos kuitenkin omistaja päättää kokeilla harjoittelua, niin seuraavaksi hän vähitellen sitten voimistaa tuota cd:ltä kuuluvaa ääntä, mutta hyvin vähän kerrallaan ja aina harjoitellen useampia kertoja samalla voimakkuudella, niin että koira varmasti ei siihen reagoi, ennen kuin äänenvoimakkuutta taas nostetaan seuraavalle tasolle. Äänien voimakkuuden tulee siis koko ajan pysytellä pelkokynnyksen alapuolella, eli tuota pelkokynnystä tällä tavoin vähitellen ”hilataan” ylöspäin. Vähitellen sitten äänenvoimakkuutta lisätään sellaiseksi, mikä se oikeissakin olosuhteissa olisi. Ihanteellista on samaan aikaan järjestää koiralle jotain mukavaa puuhaa, esim. antaa täytetty kong tai tehdä etsintäleikki tms. Alkuun harjoitellaan sisällä, mutta sitten vähitellen äänet on myös siirrettävä ulos, jotta ne kuuluisivat ”oikeissa olosuhteissa”, eli omistajan pitää lavastaa tilanteita, jotka muistuttavat oikeaa. Tällaiseen saattaa kulua viikkoja ja jopa kuukausia, pelon voimakkuusasteesta riippuen.
Copyright Taina Aura
LISÄÄ TIETOA: Joskus ääniarkuuksiin liittyy, kuten artikkelissakin mainitaan, monia muita altistavia tekijöitä, joiden selvittely itsenäisesti yksinään voi olla hankalaa. Ota yhteyttä, niin laaditaan yhdessä koiralle yksilöllisesti soveltuva harjoitusohjelma. Paukkuarkuuksia voidaan yleensä aina ainakin lievittää, joka jo huomattavasti helpottaa koiran oloa. Yhteystiedot ja yhteydenottolomake löytyy yläpalkin linkistä näiltä sivuilta.
Yllä olevaa artikkelia saa myös kopioida esim. rotuyhdistysten lehtiin artikkeliksi, kunhan kysyy kirjoittajalta (Taina Aura) kirjallisesti luvan tähän asiaan.
Päivitysilmoitus: Metsästyskoira | Koiran paukkuarkuus – koira pelkää ääniä | Hirvikota